Kiirettä pitää ja blogin päivitys on jatkuvasti hieman jäissä.. Töissä kun tulee näppäiltyä päivät pitkät koneen äärellä, niin illalla haluaa antaa silmien ja pään levätä.

 

Tässä kuitenkin nyt pientä päivitystä meidän elämästä. Arki rullaa kuin juna. "Aamulla herätys sängystä pois", useimmiten minä häivyn jo kukonlaulun aikaan töihin, sitten muut heräilevät. Anders vie lapset päiväkotiin. Päivän työt, kotiin, ruokaa, telkkaria, leikkiä jne... Niin ne päivät menee. Illalla kaadutaan kaikki väsyneenä sänkyyn. En olisi uskonut koskaan ennen lapsia, että näin vähällä unella tulee toimeen.

 

Minulla kun työvuorot vaihtelevat aikaisista aamuista (töihin klo 6) myöhäisiin iltoihin (kotiin klo 24). Niinpä en pysty rytmittämään itseäni nukahtamaan aikaisin illalla, joten keikun aina puolille öin ja sitten se kostautuu niinä aamuina kun pitää herätä viiden-kuuden maissa. Mutta mulle tämä sopii, en koskaan ole ollut innokas nukkuja, enkä osaa nukkua esim. päiväunia. Lasten ollessa vauvoja, yritin joskus nukkua päivällä.. kahden käden sormilla voi laskea ne kerrat kun nukuin oikeasti. Tietysti jos olen sairaana tai migreenissä niin silloin kyllä nukuttaa.

 

Sofia on päivähoidossa kodin lähellä päiväkodissa ja Anton ”Taijjan” luona. Tarja on yksityinen pph ja aivan loistolöytö. Varsinkin Tarjan kaksi koiraa helpottivat hoidon aloittamista; Anton puhkui intoa kun pääsi katselemaan koiria niin lähietäisyydeltä. Anton menee nykyään hoitoon tosi mielellään eikä kotonakaan reagoi mitenkään erityisesti. Välillä on tietysti vähän väsynyt. Mutta onneksi nukkuu hyvät päiväunet hoidossa, niin illat eivät ole vain väsynyttä kitisemistä.

 

Sofia puolestaan ON väsynyt. Yöunet jäävät välillä liian lyhyiksi, kun aamulla pitää herätä ajoissa, eikä päiväunet maistu ollenkaan. Tyttö on nukkunut päiväkodissa tasan yhden kerran viime syyskuussa. Kun ei nukuta niin silloin EI NUKUTA! Lepohetki onkin se syy, miksi Sofia ei haluaisi päiväkotiin mennä. Kaverit ovat onneksi niin tärkeitä, että kovin paljon ei tarvitse hoitoon patistella.

 

Syksyllä yritetään kuitenkin saada Anton samaan päiväkotiin Sofian kanssa.  Arki helpottuisi ja lapsetkin saisivat nähdä toisiaan päivän mittaan. Nyt huomaa, että he ikävöivät toisiaan. Anton haluaa halailla Sofiaa ja painia. Toisaalta myös mustasukkaisuus vanhempien huomiosta nostaa päätään aina iltaisin; kumpikin haluaisi omia äidin tai isän. Ja väsyneenä he riitelevät kuin peijoonit: Anton repii hiuksistä ja tönii, Sofia mätkäisee veljeään aina mennen tullen. Krokotiilinkyyneleitä itketään puolin ja toisin.

 

 

Ja äiti on välillä ihan hermorauniona. Kotielämä oli kyllä jotenkin helpompaa. Silti en kotiäidiksi palaisi. Töissä on kivaa. Tämä on minun juttuni. Ihanaa kun on taas haasteita, voi ideoida ja luoda, voi juoda joskus kahvit rauhassa ja välillä käydä syviäkin keskusteluja työkavereiden kanssa. Tämä duuni on niin iso osa minua; olen ollut täällä koko aikuiselämäni, ja kotona tuntui että osa minusta on jähmetettynä.

 

Talven mittaan ollaan puuhattu töiden lisäksi kaikenlaista, lähinnä harrastettu liikuntaa. Sofia on opetellut luistelemaan ja hiihtämään. Oltiin myös yksi pitkä viikonloppu Vierumäellä talvilomalla. Ja sitten kun talvi vihdoin tuli tänne pk-seudullekin ollaan myös me aikuiset hiihdetty aina kun mahdollista. Anton ja Sofia puolestaan leikkivät hiihtämistä myös sisätiloissa vetämällä vanhoja isoja monoja jalkaansa ja sitten liu’utellaan pitkin olohuoneen lattiaa.. Onneksi on laminaatti, niin ei edes tarvitse kieltää kun kerran kiva leikki on löytynyt. Ja ne Andersin vanhat haisevat monot todellakin ovat sukset Antonille. Sofia kävi myös hiihtokisoissa Leppävaarassa:

 

 

Suksi luistaa

 

Kolmosen hymyä

 

Juhlaakin on riittänyt. Sofia täytti neljä vuotta ja sitä juhlittiin eri kokoonpanoissa useana päivänä. Jussin ja Minnin Peppi-vauvan ristiäisiä vietettiin viime viikonloppuna. Ihanat juhlat musiikkeineen, ja varsinkin se rohkea kosinta jäivät varmasti kaikkien mieleen. Kotona Sofia leikki juhlien jälkitunnelmissa viulistia leikkikitaralla… Täytyy nyt ihan vakavasti alkaa miettiä sitä Suzuki-viulistin uran aloittamista.

 

Juhlat jatkuivat ristiäisten jälkeenkin kun Sanna, Vesa ja lapset tulivat meille yökylään juhlimaan Sannan ja Andersin synttäreitä, jotka olivat siis 15.3. Lapsilla riitti virtaa leikkeihin ja meillä aikuisilla, no, vähän virtaa riitti vielä illalla lasten nukahdettua maailman parannukseen. Tulevana viikonloppuna jatketaan siitä mihin jäätiin. Anders tosin lähtee Ylläkselle skimbaamaan, mutta minä ja lapset lähdemme vuorostaan Hyvinkäälle riehumaan.

 

 

 

Napakelkka

 

Sannan ja Elmon tyylinäyte

 

 

Kevät tulee menemään toivottavasti jo tuttuun tyyliin. Minulla on nyt tulevaisuudessa enemmän päivätöitä kun siirryin osittain iltapäivätiimiin. Fillarikelejä odottelen jo innolla. Siinä tulee liikuntaa ihan huomaamatta, työmatka kun on noin 14-15km. Ja sitten on minunkin helpompi osallistua lasten hoitoon viemis- ja hakemisrumbaan. Talvella en suostu fillaroimaan noin pitkää matkaa loskassa ja jäässä, rikkomaan renkaita sepelillä vuoratuilla teillä.

 

Meidän pikku kiipeilijä

 

Ja lopuksi, uskallankohan edes sanoa vai loitsuanko tällä kaikki sairauksien jumalat kimppuumme. Me olemme olleet yllättäen aika terveitä koko talven. Pieni nuha-silmätulehduskierre oli päällä tammikuussa, mutta muuten ollaan säästytty kaikilta kiertäviltä taudeilta. Antonin korvat putkitettiin uudelleen tammikuun alussa, ja poika voinut sen jälkeen tosi hyvin. Ehkäpä ollaan päästy pois korvakierteestä. Siis keväisiä vatsatauteja siis odotellessa nauttikaamme pääsiäismunista!