Mun mielestäni tammikuu on vuoden pahin kuukausi. On pimeää ja synkkää, eikä täällä etelässä ole yleensä edes lunta kunnolla. On vaan liukasta ja jäistä ja sohjoista. Tuntuu että kesään on sata kuukautta eikä aurinko paista ikinä. Joulu valoineen on enää haalea muisto. Jäljellä on vaan laskut.

Tänä vuonna tammikuu meni hurahtaen. En oikeastaan edes huomannut, että ollaan jo helmikuun puolella ja kohtahan edessä on jo kevät! Tänä vuonna ei tainnut talvi tulla ollenkaan. Toivottavasti tämä ei ole tulevaisuutta: Syksy, joka kestää kuusi kuukautta... 

No, mutta tähän ajan nopeaan kulkuun on tasan kaksi syytä: Sofia ja Anton. Aika menee lasten kanssa kuin siivillä; viikkorutiinit pitävät hengissä ja viikonloppuna hengähdetään. Lisäksi lapset valvottavat kiitettävästi öisin, joten pää alkaa olla jo niin tyhjä että muisti pätkii... Lapsiperheen dementiaa: Hups, tammikuu meni enkä huomannut ollenkaan! Muistin pätkimisen lisäksi vähät ja katkonaiset unet aiheuttavat kireää mieltä ja lyhyttä pinnaa. Ja kaikki voimat menevät arjen pyörittämiseen eikä ystäviinkään jaksa pitää yhteyttä... Selvyyden vuoksi sekä Anton että Sofia heräävät pari kolme kertaa yössä. Ennen Sofia sentään tuli ítse meidän viereen nukkumaan jossain vaiheessa yötä, enkä edes välttämättä herännyt siihen. Nykyään hän itkee omassa huoneessaan "ÄITIIIII" muutamaan otteeseen eikä siinä äidin auta muuta kun raahautua lapsen luo, kääntää hänet toiselle kyljelle ja sanoa "Nyt on yö nyt nukutaan". Hyvällä stägällä lapsi käy nukkumaan, huonolla hän jää mankumaan: "Äitiii, ole täällä". Antonin kanssa yöt saadaan sujumaan kunhan jaksan lopettaa yöimetykset, Sofian heräilyyn auttaa kai vaan aika.

Ihania nuo lapset silti on. Yksi päivä leikittiin Sofian kanssa että Anton on Nalle  Luppakorva, Sofia Iso-Jussi ja äiti Pyllerö... Kiva kiva. Ja juhlia Sofia järjestää harva se päivä.. Tarjolla on kakkua ja pipareita, joskus myös kalaa. Juhlien lisäksi Sofiasta pitää myös muskaria päivittäin Ullamaijalle ja Annabellalle. Ja tokihan hän myös imettää näitä lapsiaan, tänään neidin paidan alta löytyi kaksi imetyssuojaa.

Anton taas hihkuu ja nauraa edelleen... Ja hän on alkanut ryömiä vuorotahtia, vähän niin kuin armeijassa. Hieman hassunnäköistä. Yksi suosikkipuuha Antonilla on hampaidenpesu. Aina kun pesu pitää lopettaa, pojalta pääsee iso itku.

Opintojani olen saanut suoritettua ihan mukavasti, tästä väsymyksestä huolimatta. Enää on pikkuripaukset jäljellä ja sitten voin huokaista helpotuksesta...