Tai, no kyllä meillä öisin nukutaan. Onneksi. Noin klo 01-08.

Työssäkäyvän äidin arki on iskenyt silmille kunnolla. Työpäivän päälle kun on ne kotityöt. Tai minulla se menee niin päin, että ensin tehdään kotityöt ja sitten illat menee töissä klo 16-23. Ei paljon vietetä koko perheen yhteistä aikaa... No onneksi olen näissä iltavuoroissa vain ma-ke. Silti tuntuu että koko viikko menee siinä, loppuviikko toivutaan ja nyt viikonloppuna olen taas duunissa. Pyykkivuoret kasvavat ja niin kaikki muutkin vuoret. En halua käyttää kaikkea kotiaikaani vain kotitöihin vaan yritän myös viettää aikaani lasten kanssa heidän omissa puuhissaan. Voisivathan lapset auttaa omalla tyylillään kotitöissäkin mutta minusta on myös tärkeää nähdä heidän ikiomia leikkejään ja touhujaan. Anton on innostunut junaradasta ja rakentelusta. Sofia taas leikkii mielikuvituskavereidensa, Minnan ja Hellan kanssa. Mukana pyörivät myös nuket. Minä saan olla isä tai isosisko.

Nyt ymmärrän osittain niitä äitejä, jotka pitävät esikoistaan päiväkodissa, kun itse ovat kotona ja sitten ihmettelevät, miten joku jaksaa olla molempien lasten kanssa kotona. Sofia on nyt hoidossa kolmena päivänä viikossa, ma-ke, ja sitten torstaisin ja perjantaisin täytyy sitten raivota ja nyhjätä koko alkuviikon edestä. Välillä tulee mieleen että olisi helpompaa pitää tyttö päiväkodissa koko viikon, kun yhteinen aika menee kiukutellessa. No, kuka on sanonut että äitinä olo on aina helppoa? Pitääkö sen olla? Kun oltiin "vain" kotona, kiukutteluun oli enemmän aikaa MUTTA aikaa oli myös mukavaan yhdessäoloon. En ihan kokonaan tajua miten joku malttaa pitää lapsensa päiväkodissa pitkät päivät kotona ollessaan. Siinä jää NIIN monesta mukavasta paitsi.

Ymmärrän myös uraäitejä, jotka sanovat etteivät jaksaisi olla kotona. Kun lapsen kanssa on vähemmän aikaa olla yhdessä siihen yhdessäoloon latautuu enemmän paineita niin vanhemmille kuin lapsillekin. Laatuaika tuntuu tympäisevältä kun sekin kuluu se kuluu kiukutteluun ja narinaan ja kotitöihin. Vanhemmat ovat väsyneitä ja niin ovat lapsetkin. Töissä on leppoisampaa. Vaikka täälläkin on kiirettä ja paineita, stressipinnat eivät kuitenkaan kohoa niihin lukemiin kuin kotona tahtoaan mittailevien lasten kanssa.

Kotona olisi siis jollain tasolla helpompaa, varsinkin jos ajattelee asiaa lasten kannalta. Täysveristä kotiäitiä ei minusta silti saisi. Vaikka välillä haaveilen siitä, että voisin vain hoitaa itse lapsiani ja leikkiä ja askarella, täällä sitä silti ollaan.. Hoitovapaalla ja töissä. Kotiäidin kun pitää jaksaa myös niitä jatkuvia kotitöitä. Töissä ollessa ei sentään tarvitse pyyhkiä pöytiä eikä kerätä ruoanjämiä lattialta, verhoista, sohvalta. Suurin yllätys lasten synnyttyä oli se, että äitinä olo on yhtä siivoamista. Kyllä minä voisin leikkiä ja askarrella ja ulkoilla, jos joku sillä aikaa siivoaisi koko ajan MEIDÄN jälkiämme. Tunnustan, että Anders järjestyksen ihmisenä usein joutuu tähän rooliin. Nyt kun olen töissä koti pysyy paremmin järjestyksessä ;-) Ja minä pääsen töihin "lepäämään".

Toisaalta. Lasten tehtävänä on pistää koti uuteen järjestykseen. Jos on liian siistiä, se kertoo että lapset eivät voi tai saa käyttää kaikkea luovuuttaan leikissä. Tai sitten se kertoo sen että äiti ei tee muuta kuin siivoaa.