Tuli eilen mieleen lapsuudesta tutun Camilla Mickwitzin lastenkirjasankari Jasonin äiti. Äiti viiletti paikasta toiseen Jason kädessä roikkuen tuulen tuivertaessa. Voin eilisellä kokemuksella kertoa, että Jasonin äidillä oli varmasti HIKI, paita märkä ja samoin hiuspohja. Minulla ainakin oli. Homma meni näin: Ensin töistä junalle ja puks puks Karamalmiille, sitten kävellen Antonin hoitopaikkaan (vajaa kilsa), Anton rattaisiin, bussilla muutama pysäkki eteenpäin, kävellen tuulta ja tihkusadetta uhmaten n. 1,5 km Sofian päiväkotiin ja Sofia mukaan... Tässä vaiheessa onneksi yksi isä tuli autollaan paikalle ja otti Sofian kyytiin ja me Antonin kanssa käveltiin loppumatka kotiin. Huh. Tuli autoa ikävä. Mutta periaate mikä periaate, ja niistähän EI tingitä, ja meille ei toista autoa tule. Onneksi minulla ei ole 8-16 -työ ja tuo iltapäivärumba jokapäiväinen. Huomenna jo helpottaa kun mulla on iltavuoro.

Anton tuntuu sopeutuneen hoitoon aika hyvin. Eilen illalla ainoa "reagoiva" lapsi oli Sofia. Ei syö, vinkuu, kiukuttelee, kiusaa Antonia. Anton oli oma touhukas itsensä. Yöllä sitten taisi hoitokuviot tulla uniin kun pikkumies iteskeli " Mammaa, tätiii, pipiii, mammaa, auuu". Pääsi sitten nukkumaan äidin kainaloon ja olo helpottui ;-)