Aamupuurolla:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Sofia: Musta tulee tosi iso tyttö kun mä syön näin paljon puuloa

Äiti: Joo niin tulee

Sofia: Sit ku musta tulee iso mä voin saada vauvoja. Kuule, mun masusta VOI tulla vauvoja!

Äiti: Niin voi, sit kuin sä olet iso ja aikuinen

Sofia: Ja sit kun mä olen iso mä ajan autolla hakemaan Enni-mummoa (toim huom. Enni-mummo on Sofian iso-mummo)

Äiti: No mikäs susta tulee sit isona?

Sofia: Ai töissä vai?

Äiti: Joo, et mitä aiot tehdä töissä?

Sofia: Noo, mä puhun ladiossa, teen sähköhommia ja hoidan sailaalan potilaita.

 

Hyvät on suunnitelmat. Äitinä vaan pelottaa seurata sivusta millaisessa maailmassa noita tulevaisuuden suunnitelmia joutuu toteuttamaan. Viime päivinä mielessä on liikkunut monia kysymyksiä. Miten auttaa lasta kasvamaan kunnon aikuiseksi, antaa tukea ja turvaa? Opettaa ilmaisemaan tunteita rakentavassa hengessä? Johdattaa läpi murrosiän? Kaikkihan lähtee varhaislapsuudesta. Miten antaa tukea, taitoa ja voimaa kasvaa mediasekamelskan keskellä, internetissä, missä näköjään kaikki on mahdollista…

 

Nyt puhutaan suvereenisti jostain misantropiaasta, ihmisvihasta. Kuka on koskaan aiemmin kuullutkaan moisesta? Käsi ylös? Minä en ainakaan. En ainakaan tässä muodossa. Vihataan ihmisrotua ja ihmiskuntaa. Käsittämätöntä. Netissä on lukuisia VIHAryhmiä, joissa angstiset nuoret kokoontuvat. Joku viisas tutkija sanoi radiossa, että tällainen Kauhajoen kaltainen tapahtuma oli odotettavissa, ja että ne ovat lisääntymässä. Aiemmin yksin ahdistuksensa kanssa painineet nuoret ovat nyt löytäneet toisensa bittimeressä, ja ahdistunut mieli saa yhteisössä tukea mielipuolisille ajatuksilleen. Yhteisö luo omat sääntönsä, jotka ovat kaukana yhteiskunnan normistosta. Tappaminen siellä on normalisoitu. Ja viha on hyve, samoin empatian puute. Minua pelottaa.

 

Minun ei pitänyt kirjoittaa mitään koko Kauhajoen tragediasta. Näyttää vain teksti kulkevan siihen suuntaan. Olin töissä sinä päivänä. Minulla oli ajankohtaisuutislähetys sinä iltana. Koko iltapäivän ja illan seurasin eri uutislähetyksiä, keskusteluja, nettisivuja, ja sainkin kasattua omasta mielestäni kelpo koosteen päivän tapahtumista. Työkaverinkin mielestä lähetys oli hyvä. Me keskityimme tuotteeseen, lähetykseen, siihen että saimme informoitua tapahtuneesta mahdollisimman totuudenmukaisesti ja hyvällä maulla. Päätäni särki koko illan. Lähetyksen jälkeen lähdin ajamaan kotiin. Silloin vasta tajusin oikeastaan, että mitä oli tapahtunut. Ensimmäiset kyyneleet tulvivat silmiin Munkkivuoren kohdalla. Kotiin tultuani kykenin vain istumaan sängyn laidalla ja itkemään. Se oli rankka päivä.

 

Tänään päiväkodin vanhempainillassa kysyttiin, miten asiaa on siellä käsitelty. Toivoin ettei mitenkään, sillä Sofian ikäisten ei pitäisi edes tietää moisesta tapahtumasta. LTO kertoikin, että asiasta ei ole puhuttu ja puhutaan vasta, jos joku lapsista ottaa asian esille. Nyt alkaa olla se aika kun pitää laittaa TV kiinni uutisten aikaan. Kolmevuotiaat näkevät ja kuulevat kaiken.

 

Radiossa soi iskelmä:

Mitä jumala luo…. jne.

 

Sofia: Mitä Jumala juo? Se laulaa mitä jumala juo! Äiti, ÄITI, mitä se jumala oikein juo?

Äiti: No varmaan se juo vettä ja maitoa niinkun ihmisetkin…

Sofia: NO EI, se juo kyllä mehua!