Muistan ala-asteella ystäväni Sirken kanssa todenneeni näin ja tuo pelko on jatkunut näihin päiviin asti. Iltaisin pimeällä vaihdan aina kadun puolta jos edessä näkyy nuorisojoukkoja. Junassa vaihdan vaunua jos sinne tulee isompi meluava joukko näitä arvaamattomia takkutukkia. Vast'edes meistä moni vilkuilee "nuorisoja" sillä silmällä että toivottavasti noilla kenelläkään ei ole asetta taskussa. Ei edes leikki-sellaista, jotka kuulemma ovat olleet suosikkileluja koululaisten taskuissa viime aikoina. Apua. Minä pelkään, vaikka tuskinpa tulen kohtaamaan mielipuolista ampujaa S-junassa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Jokelan kouluammuskelu johtaa kirjoitteluun nuorison elämäntapaa kohtaan. Syyllisiksi tullaan takuulla leimaamaan internet, tietokonepelit, heavymusiikki ja väkivaltaelokuvat. Jumalatonta menoa, kuvaillaan. Lääkkeeksi tullaan kaivelemaan ainakin mediakasvatusta. "Aikuisten pitää katsella televisiota lasten kanssa ja keskustella näkemästään". Sillä tasolla mediakasvatus Suomessa valitettavasti on. Ja toisaalta mediakasvatus ei paljon auta siihen jos jonkun mieli brakaa.

En tiedä onko mitään oikeasti tehtävissä. Netti on täynnä väkivaltaa, aseita, tappamista, toisten nujertamista niin tietokonepeleissä kuin keskustelufoorumeilla, joissa esiinnytään anonyymeinä hahmoina. Vaikka nuorille kuinka tolkutettaisiin että netissä kaikki voi olla valhetta ja hämäystä, että ei pidä uskoa kaikkea, niin silti herkkä nuori mieli voi ottaa asiat tosissaan. Nuori tai vähän vanhempikin ottaa siellä herkästi itseensä kohdistuneet parjaukset totena, vaikka esiintyisi nimimerkin turvin. Silti mukana ollaan jollain tasolla omana itsenä. Netissä fakta ja fiktio sekoittuvat vaarallisella tavalla. Terve ihminen pystyy kuitenkin käsittelemään asiaa, selviää jotenkin kaikessa tulvassa. Mieleltään sairas ei siihen kykene. Hän voi saada liikaa tietoa, liikaa kaikkea. Elämä voi myös keskittyä pelkästään virtuaaliseen maailmaan.

Keskustelu viime päivinä on pyörinyt mielestäni liikaa aseiden ympärillä. Onko Suomessa liikaa aseita ja annetaanko niitä liian löyhin perustein? Ihan kun asia olisi ratkaistu sillä että aseet pois ja elämä hymyilee. Ei sillä mielenterveysongelmat katoa. Ja jos joku tahtoo saada tuhoa aikaan, kyllä hän onnistuu siinä myös ilman asetta. Aseen saa varmasti käsiinsä myös ilman aseenkantolupaa. Ase ei ole se ydin vaan erään mielen järkkyminen. Tärkeää olisi siis pohtia miten voisimme ennaltaehkäistä nuorten mielenterveysongelmia ja miten niitä voitaisiin diagnosoida entistä tehokkaammin.

Pelottavassa maailmassa me elämme. Vapaa tiedonleviäminen verkossa on tätä päivää, meset & keskustelufoorumit, facebookit, irc-galleriat nuorten arkea. Eikä nettiä ei kukaan pysty valvomaan. Miten osaamme kasvattaa omat lapsemme niin vahvoiksi että he pärjäävät sen kaiken keskellä? Että he näkevät metsän puilta? Että uskovat itseensä livemaailmassa eikä heidän tarvitsisi elää vain internetissä?

Voimia kaikille vanhemmille niin Jokelassa kuin muuallakin. Halauksia myös kaikille Olgan lipastoa lukeville "nuorisoille". Koittakaa kestää, elämässä on myös kauniita päiviä.