Sofia on jo terve ja tänään, luojan kiitos, dagiksessa. Mä perun kaikki puheeni aiheesta "Alle kolmevuotias lapsi voi parhaiten kotona", koska tällä hetkellä olen äärimmäisen kiitollinen siitä että saan olla yksin kotona sairastamassa. Mikään ei ole ärsyttävämpää ja turhauttavampaa kuin olla kotona vilkkaan kaksivuotiaan kanssa, kun itse on sairaana raskausviikolla 35. Liikkuminen on kömpelöä (yritä ottaa kiinni karkuun juoksevaa lasta), ääni on poissa (yritä kähistä vastauksia jatkuvaan pulputukseen ja komentoja karkuun juoksevalle) ja olo kaikin puolin kurja (yritä jaksaa leikkiä: puen ja riisun nukkeja, keitän kalasoppaa ja ajelen mopolla -leikkejä). Eilisen päivän jaksoin ja siitä syystä taitaa ääni olla mennyttä muutamaksi päiväksi. Mä kuulostan käheältä varikselta ja näytän myös. Yskiminen on tämän mahan kanssa ajoittain melkein tuskallista. Huomenna alkaa äitiysloma. Voi kun mä tervehtyisin!

Sofia oli tänään aamulla niin ihana kun heräsi. Tyttö oli intoa täynnä menossa dagikseen, ja tuli vielä reppu selässä paijaamaan mua jalasta ja sanoi "Mamma pipi, Iia ihan terve, Pappa ihan terve". Kyllä tämä mammakin tahtoisi olla ihan terve. Sofia on muuten niin liikuttava, kun aina hoitoon lähtiessä pakkaa Helge-hirven reppuun ja sitten reppu pitää laittaa selkään.. Ihan kun isompikin tyttö. Täytyy joku päivä ottaaa kuva pikku reippailijasta.

Kovin kiva päivä ei ole Sanzibaarissakaan; siellä kuulemma oksennetaan. Ja kyseessä on äiti eikä lapsi. Eikä syynä ole kolmekymppisen äidin villi juhliminen... Voimia Hyvinkään suuntaan!