Tässä eräänä päivänä Sofia kiipesi viereeni syliini, silitti poskea ja sanoi: "Äiti, sinä olet ihana tyttö. Äitii, minä rakastan sinua." Mikä ihana tunnustus! Silloin mietin taas sitä, kuinka onnekas olenkaan kun saan olla kotona lasten kanssa. Oltiin olku aamupäivällä puistossa, sitten leivottu ja "vaan" leikitty. Ja palkkioksi sain noin ihanan hellittelyn.

Seuraavana päivänä olikin sitten ihan toinen ääni kellossa. Päivälevolle mennessä Sofia kirkui:"Älä tule tänne, mene pois, älä istu siinä sängyllä, mene pois, mä en haluu levätä!!!". Tarkoitus ei siis ole edes nukkua vaan ainoastaan levätä hetki, lukea kirja ja kuunnella vähän musiikkia. (HUOKAUS) Antonkin oli kiukkuinen; flunssa vaivasi molempia lapsia. Ajattelin, että kunpa ei tarvitsisi joka hetki kuunnella jatkuvaa narinaa ja kitinää, pääsisinpä vaikka töihin... Rauha saatiin maahan vasta kun Anton kävi iltapäiväunilleen ja flunssasta täysin väsynyt Sofia nukahti olohuoneen lattialle!

Perjantaina oli siivouspäivä. Aamupäivällä en ehtinyt imuroida ja sitten olikin aika lähteä muskariin. Muskarin jälkeen kotiin tullessa huomasin että äidin pikku apulainen Sofia oli siivonnut oman huoneensa siivouskuntoon; isoimmat lelut olivat sängyllä ja tuolit oli nostettu pöydällä. No, legotalot oli puolestaan nostettu pöydältä lattialle, mutta mitä pienistä... Siivous venyi silti pitkälle iltapäivään koska sitten Sofialla alkoi hyvä leikki, jota en raaskinut keskeyttää. Asiat tärkeysjärjestykseen ;-)) Vihdoin saimme imuroituakin, peräkanaa viipotimme pitkin kotia. Sofialla oli oma keltainen ja minulla iso vihreä imuri.

Tänään sunnuntaina oltiin puistossa. Ihana yllätys oli se, että Sofian paras kaveri Cecilia oli myös ulkoilemassa. Jännä on seurata vierestä näiden pikkutyttöjen ystävyyssuhteiden muodostumista. On Sofialla muitakin kavereita, mutta Cecilian näkeminen on onnenhetki riemunkiljahduksineen. Cecilian kanssa halataan kun nähdään ja kun erotaan, tytöt myös kävelevät pääsääntöisesti käsi kädessä. Pienet ystävykset.

Kotiäitinä on ihanaa ja välillä ihan kamalaa. Onneksi usein just silloin kun on kaikkein väsyneintä, kuten tänään aamulla, pieni tyttö tulee viereen ja sanoo jotain sen suuntaista kuin: "Kultaseni, sun pitäis tulla nyt leikkii mun kanssa".

Ps. Anton on alkanut kävellä "puita pitkin". Pikkuaskeleilla mennään pöydän vieressä ja kävelykärrynkin kanssa on pikkumies jo harjoitellut. Meidän vauva.