Viime päivinä olen seuraillut eräällä postituslistalla kuumaa keskustelua vauvojen unikoulusta eli siitä pitäisikö lasta opettaa ehkä kovallakin kädellä nukkumaan läpi yön ilman herkuttelutaukoja. No, asiasta oltiin yllättäen aika erimielisiä, keskustelu kävi välillä melko kiihkeänäkin. Toiset puolustivat lapsen tunteiden kuuntelemista ja toiset taas painottivat sitä että lapsi itsekin on virkeämpi nukuttuaan yönsä heräilemättä. Toisten mielestä lapsen itkettäminen on julmaa, toisten mielestä taas sillä tehdään palvelus lapselle (ja itselle ;-) Noh, meidän perheessä tämä unikoulukokeilu jäi yhteen yöhön, koska minä en pystynyt kuuntelemaan vauvan itkua. Tunnin nukuttamisyritysten jälkeen kaivettiin tissi esiin ja kaikki olivat tyytyväisiä. Sofia siis herää edelleen öisin syömään, mutta ei kerrota sitä neuvolantädeille, jotka ovat sitä mieltä että yli 6kk vauva pärjää yönsä syömättä. Mä taas elän toivossa, että kouluun mennessä nukuttaisiin jo täysiä öitä...

Lasten kasvatus ja hoito ovat aiheita jotka saavat tunteet käymään aika kuumina. Tottakai jokainen vanhempi haluaa, että juuri oma tapa toimia ja hoitaa lasta on se paras ja ainoa oikea tapa toimia. Koski se sitten imetystä, tai tuttipulloilua, vieressä nukkumista tai päivähoidon järjestämistä. Ongelma lähinnä on se, että absoluuttista oikeaa ei ole olemassa. Lapsista kasvaa ihan kelpo kansalaisia monellakin tavalla toimien, luojan kiitos, luonto on sen niin järjestänyt. Sekin pitäisi aina muistaa, että lapset ovat yksilöitä, ja kasvaminen on vuorovaikutusta erilaisten lasten, erilaisten aikuisten ja erilaisten tilanteiden viidakossa. Saman perheenkin sisällä eri lapset saavat erilaisen kohtelun, johtuen muuttuvista tilanteista, kasvavista vanhemmista ja lapsen omasta luonteesta.

Nämä hoidon ja kasvatuksen joskut kipeät ja tunteita kuumentavat aiheet kumpuavat kai vanhempien kroonisesta huonosta omastatunnosta. Kaikki kun haluavat vain pelkkää hyvää lapsilleen ja se taas ei ole mahdollista. Kasvaminen tekee joskus kipeää, niin äideille, isille kuin lapsillekin. Vanhempana pitää vaan antaa itselle anteeksi se että, tekee joskus hölmösti. Ihminen toimii niin kuin sillä tiedolla ja taidolla, mitä juuri sillä hetkellä, itsellään on käytettävissä. (Sanna osaa sanoa tuon edellisen lauseen paremmin, tiedän sen, koska sanonta on Sannalta lainattu) Kymmenen vuoden päästä voi sanoa, että olisi voinut toimia toisellakin tavalla.

Taitaa kuitenkin olla niin että siitä huonosta omastatunnosta ei äitinä tai isänä pääse ikinä eroon. Vielä aikuisenakin lapset pohtivat omia kasvunsa kipupisteitä, joihin melkein aina liittyy äiti tai isä tai ainakin isosisko. Sekin on vanhempana kestettävä. (Kauhulla jo odotan Sofian murrosikää...) Sisarusten kanssa vertaillaan muistoja, ja kas kummaa, kaikki muistavat asiat hieman eri lailla. "Olemme molemmat oikeassa, vaikka muistammekin eri tavalla", kirjoitti Sanna-siskoni omassa blogissaan . Menneisyyden kaiveleminen tekee välillä hyvää ja varsinkin se, että niistä mieltä painavista asioista puhuu muiden kanssa. Silloin saa uusia näkökulmia ja huomaa kenties, ettei olekaan yksin kokemiensa "vääryyksien" kanssa. Eikä tuota vääryys sanaa oikeastaan pitäisi laittaa heittomerkkien väliin, sillä jotkut kokemukset todentotta jättävät jälkensä, ja niistä pitää puhua.

Toisaalta... Mitä vanhemmaksi kasvaa, alkaa nähdä metsää puilta. Eli ymmärtää omia vanhempiaan aina piirun verran enemmän. Eikä sieltä menneisyydestä löydykään kovin montaa luurankoa tai ainakaan kovin vaarallista sellaista. Tällä hetkellä eniten harmittaa edelleen se nukkekoti, joka hävisi jonnekin... Ja jos tällä tasolla liikutaan niin taitaa olla tällä Tiinalla, kaikesta huolimatta, aika hyvä lapsuus ja hyvä perhe takana.

Lisäksi eilen iskä toi myös hyvän näkökulman näihin vauva/lapsi -asioihin. Pitäisi muistaa olla onnellinen jokaisesta terveestä lapsesta, omasta terveydestä ja omien sisarusten terveydestä. Ja siitä että omat vanhemmat ovat yrittäneet kaikkensa.

Lopuksi vielä Muumipeikon viisautta... Ei taida olla ihan suora lainaus Tove Janssonin kirjasta, mutta ainakin sinnepäin.

***Niiskuneiti löysi ensimmäisen keväisen krookuksen nenännipukan: "Pannaan purkki sen päälle, että se selviää kylmästä yöstä". "Älä laita, se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia" sanoi Muumipeikko.***