Viime viikon torstaina TV 1:ltä tuli ohjelma jonka ajattelin katsoa mutta unohdin. Otsikko ja ohjelman liidi herätti ajatuksia. Vapaan naisen tunnustuksia..

”Amerikkalainen dokumentaristi Jennifer Fox kartoittaa nykynaisen maailmaa 17 eri maassa, oman elämänsä dramaattisten käänteiden keskellä. Voiko moderni nainen yhdistää perheen ja työn, entä mikä naista lopulta estää olemasta vapaa? ”

Mitä se vapaus oikein on? Nykypäivänä tuntuu että monen mielestä voit olla vapaa jos sinulla ei ole lapsia… Silloin et voi enää mennä sinne minne oma nenä näyttää vaan joudut väkisinkin suuntaamaan elämää kotinurkkiin. Juhlia järjestetään usein ”vain aikuisille” ja lapset ovat este lähes kaikelle.

Kuitenkin lapset ovat lähinnä vain hidaste. Ja se aika kun lapset ovat pieniä on HYVIN lyhyt. Ekan lapsen kanssa ihmettelin kun kaikki ihmiset painottivat nauttimaan nyt kun se vauva-aika menee niin nopeasti. Minusta se aika kesti ja kesti… Nyt toisen lapsen kanssa sen tajuaa. Aika menee nopeasti ja vauvoista kasvaa äkkiä leikki-ikäisiä jotka huutavat että ”Älä koske ja mene pois!”. Ja kohta ne ovat ihania murkkuikäisiä, jotka huutavat vielä kovempaa ;-)

No mutta siihen vapauteen. Minulle vapaus ei ole, ainakaan tällä hetkellä, sitä että saisin vapaasti liihottaa läpi elämän. Juosta jumpasta toiseen ja putiikista kolmenteen… Vapautta on se että on saanut mahdollisuuden valita. Minulla on ollut vapaus tehdä valintoja jotka koskettavat omaa elämääni. Minä valitsin aikanani sen että lähden opiskelemaan pois kotikaupungistani. Valitsin sen että en havittele lastentarhanopettajan virkoja vaan etsin jotain muuta, jotain itselleni sopivampaa. Valitsin sinkkuvuosien jälkeen perhe-elämän ja lapset. Onneksi sain heidät. Onhan sattumallakin sijansa elämässä mutta useimmiten me itse teemme päätöksemme pysyäkö paikoillaan vai lähteäkö etsimään jotain uutta.

Tällä hetkellä pohdin tuota dokumentin käsittelemää aihetta ”Voiko moderni nainen yhdistää perheen ja työn?” Haluanko minä yhdistää ne? Ja elää kiireessä puolittain molemmissa paikoissa? Juosta siinä arkisessa oravanpyörässä..

Onko minulla toisaalta mahdollisuutta valita? Olisinko kotona vai lähtisinkö töihin kun lapset ovat näinkin pieniä? Äitiyslomani loppuu tammikuussa. Mitä sitten? Suomessa naisille annetaan vahvasti mahdollisuus tehdä työtä kodin ulkopuolella. Lapset tarhaan ja sillä siisti. Päivähoito kodin ulkopuolella yhteiskunnan tukemana on asia jota ei saa kyseenalaistaa saamatta kaikkia ”feministejä” niskaansa. Enkä haluakaan parjata päivähoitoa sinänsä. On ERITTÄIN hyvä että meillä lapset pääsevät kunnolliseen, turvalliseen ja valvottuun hoitopaikkaan kun vanhempien on mentävä palkkatyöhön. Se mikä minua riepoo on se että kotihoitoa EI tueta samassa määrin kuin päivähoitoa. Se tekee sen että meillä ei oikeasti ole vapautta valita. Meidän on mentävä töihin ja lasten päivähoitoon sairastamaan. En itse haluaisi olla kotona seuraavaa kymmentä vuotta lapsia hoitamassa, minulle riittäisi parikin vuotta. Tukea myös kotihoitoon, KIITOS! Uskon että sillä tavalla saamme onnellisempia perheitä ja onnellisempia lapsia.

Ja lopuksi. Voiko kukaan olla ihan täysin vapaa? Eipä taida miehet olla sen vapaampia kuin naisetkaan. Vapauden käsitettä ratkoessa (kun kärräsin lapsia päiväunilla pitkin maita mantuja omasta vapaasta tahdostani) tulin itsekseni siihen johtopäätökseen että tärkeintä taitaa olla oma tyytyväisyyden aste. Jos sinulla on hyvä olla omassa elämässäsi voit tuntea olevasi vapaa. Jos oma elämä ahdistaa, silloin vapaus on jossain kaukana, yleensä aidan takana, jossa on vihreämpi ruohikko.